Ajankohtaista

Suomen Ladun juhlakampanjan startti su 28.1.18 veti Raviradalle hyvän
matkaa toistasataa innokasta ja uteliasta lumiukkojen pystyttäjää. Vajaassa
kolmessa tunnissa syntyi yli 50 lumiukon armeija, jota kelpaa esitellä.
Hiihtolatua reunustavat sulassa sovussa pullukat, atleetit ja
kuninkaalliset lumiukot seuranaan lauma satueläimiä. Kampanja jatkuu, ja 80
lumiukon joukko on tavoitteena.

Ladun talkooryhmä ja kummiluokan koululaiset olivat aloittaneet työn jo
viikolla. Valmiiksi tehtiin aihioita pahvimuottien avulla. Torstaisen
rankkasateen jälkeen mentiin pahinta peläten katsastamaan työmaata. Hyvin
olivat aihiot narulla sidottujen jätesäkkien sisällä selviytyneet.
Lauantaina jatkettiin aihioitten pystyttämistä. Sunnuntai-aamuna oli kentän
laidalla rivissä työkaluja ja tarvikkeita lumenveistotaiteilijoita varten:
lapioita, puisia muotoilulastoja, säkillinen porkkanoita, luumuja, käpyjä
ja oksia. Kuumaa mehua oli tarjolla kaikille.

Nuorin lumenveistäjä Daniel (1 v 2 kk) keskittyi täysin omaan
suoritukseensa lumilapio tomerasti kädessä, haastattelua ei herunut.
Kokeneimmasta päästä oli Vexi (noin 80 v): ”Täähän myö osataan!”. Yli
puolet ahertajista oli lapsia. Ei kiinnostus lumen muovaamisesta ukoiksi
ole heille vierasta. Keskittymiskykyä, mielikuvitusta ja luovuutta riitti!
Kaveria autettiin tarvittaessa ja naapurin teosta ihasteltiin siinä kuin
omaakin. Varsin kunnianhimoisiakin tavoitteita oli asetettu. Suomen Ladun
viirin työntäminen valmiin ukon käteen kruunasi työn. Kun nuorilta
rakentajilta kyseli, millainen kaveri Lumiukko on, sai vastaukseksi
laatusanoja: lempeä, luontoa rakastava, leikkisä, arvaamaton, cool,
uskollinen.

Heinolan Latu kiittää kummiluokkaa, kaikkia tempaukseen osallistuneita sekä
talkoissa ahertaneita. Kampanja-aika päättyy 11.3. Kenttää ja valmiita
aihioitakin riittää. Käykääpä ihan omia aikojanne tekemässä lisää
lumiukkoja. Seuraa muitten paikkakuntien kampanjan edistymistä Suomen Ladun
sivuilta www.suomenlatu.fi/lumiukko. Samasta osoitteesta löytyvät ohjeet
kuvakisaan osallistumisesta. Kisassa voi voittaa mahtavia, ulkoilua
edistäviä palkintoja!

Juustopolku patikoitiin 24.9.17 34. kerran, sää oli retkeilyyn mitä
sopivin. Aurinko helotti täydeltä terältä, ja syksyn värit loistivat
parhaimmillaan. Noin 350 kulkijaa lähti taipaleelle.

Metsään sukellettiin sopuisasti parijonossa.

Vuolenkosken kyläyhdistyksen huoltoasemalla oli vilskettä. Tarjolla
oli mm herkullista uutispuuroa vasta jauhetusta viljasta.

Heinolan Ladun huoltoaseman nuotiolla paistui räiskäle toisensa
jälkeen.

Kuvat ja teksti Sirpa Mäkilä

Suomi 100 -juhlavuoden viimeistä Luonnon päivää vietettiin 26.8.17. Päivän teemana oli Juhli Luontoa. Heinolan Latu kutsui väkeä luontojuhliin Koskensaareen. Liki 60 henkilöä saapui saareen, vaikka raskaat sadepilvet varjostivat aurinkoa. Teemamme oli Luontoon kaikki aistit avoimina. Lähtörastilla Sirpa ja Arja jakoivat retken esitettä ja evästivät osanottajat polulle. Saaren itärannan kalliolle, laavun tietämille oli pystytetty nautintarasteja eri aisteille: maistele, kuuntele, katsele, tunnustele, nuuhki. Suomen puhtaasta luonnosta voi kerätä jokamiehen oikeudella verrattomia superfood-antimia. Marjoja ja sieniä esitteli Veikko, olipa purkkiin löytynyt kuivattua pakurikääpääkin. Sisko tarjoili vattu- ja puolukkamehua. Nam nam! Katsele-rastilla Kaarina johdatteli kokemaan ja näkemään luontoa taiteilijan silmin. Halukkaat saivat ikuistaa rantanäkymän vesiväreillä tai väriliiduilla. Syntyi hienoa taidetta. Kuuntele-rastilla Seppo viritteli kuuntelemaan lintujen laulua ja laineitten liplatusta. Yhteislauluna kajautettiin mm Olet maamme armahin Suomen maa siniristilipun liehuessa laavun katolla. Tunnustele-rastille Leila oli koonnut pehmeitä, kovia ja pisteliäitäkin luonnon pintoja hypisteltäviksi. Puheenjohtaja Seppo ammensi kysyjille vastauksia laajasta luonnon ja retkeilyn tietopankistaan. Lopuksi kaikki halasivat jykevää mäntyä – olihan meneillään valtakunnallinen puunhalausviikko. Kiitos talkooväelle ja osanottajille!
Sirpa Mäkilä

 

Läpiän laavu suu ammollaan odottaa makkaranpaistajia.

Nyt vaikka nappaskengillä? – no ei sentään. Uusilla pitkospuilla tasoitettu kävelijän kultua, kyllä kelpaa!

Puolivälin etappilla. – Viitoitukset uusittu

 

Heinolan Latu r.y:n KEVÄTKOKOUS

Pidettiin 10.4. 2017 klo 18.00 Latumajalla. Kokouksen avasi pj. Seppo Rautiainen.
Puheenjohtajaksi valittiin Hannu Ilonummi.
Sihteeriksi Sirpa Mäkilä.
Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat: Tomi Silvonen ja Aimo Kvick.
Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Risto Hynninen esitteli tilinpäätöksen, tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen, sekä toiminnantarkastajan lausunnon. Lisäksi sihteeri luki toiminnantarkataja Raili Forsblomin kannustavan ja kiittelevän kirjeen Heinolan Ladun tominnasta.

Kokous vahvisti tuloslaskelman ja taseen, sekä myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.30.
Kokouksen jälkeen tarjottiin 16 osallistujalle kahvin kera pullaa ja pipareita.

Linnunpönttö 2 Linnunpönttö 3

Linnunp buffet2 Linnunpönttö 4

Juoksujalkaa lähtöpaikalle.

Juoksujalkaa lähtöpaikalle.

Vierumäellä ratkottiin 11. – 12.3. koululiikuntaliiton hiihtomestaruudet ja nuorten viestihiihdon Suomen mestaruudet. Kisakeskuksessa riitti säpinää, kun lähes tuhat nuorta hiihtäjää mitteli paremmuuttaan.
Kilpailujen järjestelyvastuun jakoivat Heinolan Isku ja Heinolan Latu. Talkoolaisia oli remmissä yli 140. Kelit suosi ja kaikki toimi.

Me onnistuttiin! Podiumilla ehti käväistä toimelias joukko kanttiiniemäntiä.

Me onnistuttiin! Podiumilla ehti käväistä toimelias joukko kanttiiniemäntiä.

Ladun vastuulla olivat kilpailukeskuksen rakentaminen, ensiapupisteen hoitaminen ja kanttiinitoiminnot. ”Haastavinta oli luoda stadion mäntykankaalle, valmiina ei ollut mitään”, totesi kilpailun johtaja Tomi Silvonen, joka toimii aktiivisesti kummassakin yhdistyksessä.
* 15-miehinen Rakennustiimi aloitti valmistelut Risto Hynnisen johdolla jo kesällä. Viimeinen viikko painettiin aamuvarhaisesta iltamyöhään, ja valmista syntyi. Kisojen jälkeen tartuttiin välittömästi purkutöihin.
* Ensiavussa päivysti 4 latulaista.

Grilli ja kenttäkioski valmiina palvelemaan.

Grilli ja kenttäkioski valmiina palvelemaan.

* Kanttiini oli hajaantunut viiteen toimipisteeseen, ja niitten välillä rullasi taukoamaton tavaraliikenne. Kanttiinissa ahersi 40 talkoolaista huolehtien grillistä, kioskeista ja talkoolaisten taukotuvasta.
Ei se ihan kevyttä ollut, totesivat Risto ja kanttiinista vastannut Sirpa Mäkilä, mutta nuorten liikuntaharrastusta on mahtavaa tukea osallistumalla tällaisten kisojen organisaatioon.

Kiitos upeat talkoolaiset! Kisaväki oli ihmeissään ja tyytyväistä: että kaksi pientä seuraa saa tämmöistä aikaan. Suuret kiitokset myös kaikille tukijoille ja yhteistyökumppaneille.

Kuvat ja teksti Sirpa Mäkilä

Varikkoruuhkaa Pasi Startti pojat Pasin

Kumpelin alueella oleva Möljänpuisto piti alunperin olla leikkimielisen joukkueviestin tapahtuma-areenana, mutta lumenpuutteen vuoksi viesti siirrettiin raviradalle, missä lunta on riittänyt koko talven, kiitos tykkilumitalkoiden.

Nelihenkisiä joukkueita osallistui lopulta kahdeksan, plus lapset. Hiihto sujui joukkueilta hurtin huumorin merkeissä, ja voittajatkin saatiin selville. Risto Kalermo oli ämyrin kahvassa, pitäen pienen yleisöjoukon ajan tasalla kilpailun tiimellyksessä.

Viesti voittajat
V
oittajajoukkueet palkintoineen.